Miksi Arctic Fuel Heater ja Arctic Battery Heater on kehitetty?

 

Autoilun ja konealan ammattilaiset ovat jo vuosikymmeniä tienneet, miten vaikeuskerroin kasvaa, kun pakkanen paukkuu nurkissa. Yli 20 asteen pakkaset tekevät leivän hankinnasta taitolajin pohjoisella pallon puoliskolla.

 

Autoasentajan ammatista myyntimieheksi Pohjois-Suomeen lähteneellä Teijo Siekkisellä oli 14 vuoden aikana omakohtaisia kokemuksia siitä, mitä ongelmat ovat. Ratkaisuksi ei vielä silloin ollut tarjota muuta kuin käynnistys kaapelit ja savuaviin ja oikkuileviin lämmittimiin pelkkää sadattelua ja turhaa huoltoa. Viat uusiutuivat aina kun pakkanen kiristyi yli 20 asteen. Siirtyessään v. 1999 oululaisen henkilöautoliikkeen teknisenpalvelun päälliköksi Siekkinen joutui ongelman eteen uudestaan.

 

Asiakkailta tuli murskaavaa palautetta! Miten on mahdollista, että 50 000€ maksava auto ei lähtenyt käyntiin silloin, kun sitä eniten tarvittiin! Lämmittimet savuttivat ja niitä korjattiin- kolme neljä kertaa eivätkä ne sittenkään toimineet. Jatkuva juokseminen korjaamolla aiheutti katkeruutta. Eräänä pakkasaamuna asiakkaat tulivat joukolla Siekkisen luo ilmoittaen, etteivät suostu enää maksamaan lämmittimien korjauksia eivätkä autojen hinauksia. Tehdas tai maahantuoja eivät osanneet auttaa. Asiaan piti siis keksiä ratkaisu! Asiaa pohdittuaan Siekkinen soitti Nesteen polttoainelaboratorioon ja siltä saadun tiedon perusteella ajatus Fuel Heaterin kehittämiseen lähti. Ensimmäinen laite oli varsin vaatimaton ja aivan liian hidas, mutta se antoi jo viitteitä, että oikealla asialla ollaan. Arctic Fuel Heater poisti sitten lopullisesti lisälämmittimen ongelman.

 

Ongelma ei kuitenkaan ollut vielä kokonaan ratkaistu. Lisälämmitin ei toimi ilman akusta saatavaa virtaa. Puhtaasti palavalla lämmittimellä ei tee mitään, ellei sen toimintaan ole akussa riittävää kapasiteettia. Kylmän akun virranvastaanottokyky on olematon, vain muutama amppeeri! Akku piti siis saada lämpimäksi. Prototyypin avulla varmistui, miten se onnistuu. Nyt oli molemmat ongelmat ratkaistu.

 

Tuote piti saada vielä myyntikuntoon ja markkinoille. Keksintösäätiöstä löytyi mies, projektipäällikkö Hannu Hakonen, joka kuunteli ideaa ja neuvottelujen jälkeen pyysi tekemään rahoitushakemuksen. Se tehtiin ja päätös oli myönteinen. Siitä alkoi AFH- ja ABH- tuotteiden jalostaminen valmiiksi tuotteiksi. Arctic Plus tuoteperhe on ratkaisu kylmäongelmiin.

 

Tuotteet ovat nyt kehitetty myyntivalmiiksi ja niitä markkinoi ja myy

ARCTIC HEAT CONTROL OY:n jälleenmyyjät kautta maan.

Arctic Heat Control Oy  Kantajantie 17, 90800 OULU PUH: 040 5563 600 FAX: 08 556 1913 E-mail: ahcoy@arcticheat.fi